Liikkuva koulu ja Move! prosessi -verkostotilaisuus ilmoittautuminen
Tapahtuma on poistettu ja ilmoittautuminen on päättynyt. Evenemanget har raderats och registreringen är avslutad. The event has been deleted and the registration has ended.
Hämeen Liikunta ja Urheilu järjestää alueellisen verkostotilaisuuden, jonka aiheena on Liikkuva koulun ja Move! prosessin kehittäminen kunnissa sekä tähän jaossa oleva Suomi liikkeelle -kehittämisavustus.Tilaisuuden tavoitteena saada tietoa kehittämisavustuksesta, Move! prosessimalleista, malleja Liikkuvan koulun toteutuksesta ja mikä tärkeintä, kohdata muiden kuntien toimijoita ja vaihtaa ajatuksia sekä oppia toisilta.Tervetulleita ovat kaikki koulupäivän liikunnallistamisesta ja Move! prosessin kehittämisestä kiinnostuneet henkilöt Pirkanmaalta ja Kanta-Hämeestä. Tilaisuus on maksuton.
Mukana on yhteistyökumppanimme Tevella.
Hämeen Liikunta ja Urheilu on yksi viidestätoista Suomessa toimivasta liikunnan aluejärjestöstä. Toimialueemme on Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen 34 kuntaa. Tehtävämme on mm. liikunnallisen toimintakulttuurin edistäminen kuntien varhaiskasvatusyksiköissä, kouluissa ja oppilaitoksissa. Teemme yhteistyötä myös kuntien liikuntatoimen kanssa. Kutsumme kokoon verkostoja, sparraamme kuntia ja yksiköitä sekä koulutamme.
Olemme mielellämme alueemme kuntien apuna myös hankkeen sisällön suunnittelussa.
Paikka: Kauppi Sport Center, Kuntokatu 17, 2.krs, saunatila, 33520 Tampere (ei etä-mahdollisuutta)Kohderyhmä: sivistystoimenjohtajat, rehtorit, liikkuva koulu- ja liikuntavastaavat, liikuntatoimi/liikuntaneuvonta sekä muut aiheesta kiinnostuneet
Ohjelma:
klo 12-12.20 Tervetuloa ja esittäytyminen
klo 12.20-12.40 Tietoa avustuksesta, Simo Luukkainen, ylitarkastaja, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto
klo 12.40-12.50 Terveiset Etelä-Suomen aluehallintovirastosta (etä), Anni Kettunen, ylitarkastaja
klo 12.50-13.10 Kahvi ja taukoliikunta
klo 13.10-13.50 Move! prosessit, Mikko Huhtiniemi, projektipäällikkö, Jyväskylän yliopisto
klo 13.50-14.05 Kuntaesimerkki, Anni Ovaskainen, projektikoordinaattori, Vantaan kaupunki (etä)
klo 14.05-14.20 Hämeen Liikunnan ja Urheilun tukitoimet ja kokemuksia Liikkuva koulu toiminnasta kunnissa, Hannamari Laitinen, lasten ja nuorten liikunnan asiantuntija, Hämeen Liikunta ja Urheilu
klo 14.20-15.00 verkostoituminen ja keskustelua tulevasta
Yhteistyössä Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto ja Etelä-Suomen aluehallintovirasto.
Viimeinen ilmoittautumispäivä 22.4.2024
Lisätiedot:
Hannamari Laitinenpuh. 040-8414229hannamari.laitinen@hlu.fi(lomalla 13.4-21.4.)
Suvi Vuorelap. 040 7108 451suvi.vuorela@hlu.fi
Kirjoita Yritys/yhteisö/seura tms -kohtaan kunnan nimi, Organisaatio -kohtaan koulun nimi tai missä kunnan organisaatiossa toimit.
hoitamiseksi ja olen myös tutustunut HLU:n rekisteri- ja tietosuojaselosteisiin.
TIETOJEN TALLENTAMINEN, KÄSITTELY JA TIETOSUOJA Ilmoittautujalta kerätään tapahtuman turvallisen järjestämisen takaamiseksi tarpeelliset tiedot. Ilmoittautuminen on SSL -suojattu. Tietoja säilytetään vain Suomessa, eikä niitä luovuteta markkinointitarkoituksiin kolmansille osapuolille.
REKISTERI- JA TIETOSUOJASELOSTEwww.hlu.fi/hlu/materiaaleja/
TAPATURMAVAKUUTUS Tapahtumaan osallistujia ei ole vakuutettu HLU:n toimesta. Osallistujan tulee huolehtia, että hänen vakuutusturvansa on kunnossa.