Ilmoittautuminen talvitoimintaan
Tapahtuma on poistettu ja ilmoittautuminen on päättynyt. Evenemanget har raderats och registreringen är avslutad. The event has been deleted and the registration has ended.
Ilmoittautuminen talvitoimintaan Lomakkeen avaushetkellä: paikkoja 26, varapaikkoja 15
Tervetuloa mukaan Futis-Liigan Talvitoiminta!
Talvitoimintaa järjestetään alueellisesti neljällä alueella (etelä, länsi, itä ja pohjoinen). Harjoitukset tullaan pääsääntöisesti järjestämään oman alueen kentillä ja talvella liikuntasaleissa ja -halleissa. Varsinaista talvitoimintaa järjestetään ikäluokille 2011–2018.
Pohjoisen talvitoimintaan osallistuvat pelaajat Kalevasta, Takahuhdista ja Keskikaupungista.
Idän talvitoimintaan osallistuvat pelaajat Atalasta, Vehmaisista, Linnainmaalta, Annalasta ja Kaukajärveltä.
Etelän talvitoimintaan osallistuvat pelaajat Pirkkalasta, Hervannasta, Vuoreksesta ja Viinikasta.
Lännen talvitoimintaan osallistuvat pelaajat Lentäväniemestä, Siivikkalasta ja Tesomalta.
Toiminta-aika jakaantuu ulko- ja sisäharjoittelukauteen. Harjoitukset loka-marraskuussa 2 kertaa viikossa, keskiviikkoisin ja lauantaisin. Joulu-maaliskuussa 1 harjoitus viikossa lauantaisin koulunsalissa/liikuntahallissa (futsal) tai kelien salliessa ulkona. Toiminta alkaa 7.10.2023 ja päättyy 30.3.2024. Harjoitukset pääsääntöisesti oman alueen kentillä ja talvella koulunsalissa/liikuntahallissa. Harjoitusryhmät muodostuvat ja täytetään ilmoittautumisten mukaan ikäluokittain. Harjoitusryhmissä on enimmäisrajat ja paikat jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Harjoittelu tapahtuu Futis-Liigan aluevalmentajan johdolla, seuran muiden työntekijöiden sekä vapaaehtoisvalmentajien tukemana.
Harjoituksia ei pääsääntöisesti pidetä koulujen loma-aikoina.
Talvikauden hinta on 295 euroa.
Toiminnassamme on tärkeää jalkapallotaitojen kehittämisen ja joukkuetoiminnan sääntöjen noudattamisen lisäksi myös muistaa pitää pilke silmäkulmassa, jotta kaikista pelaajista tulee huipputyyppejä ja he viihtyvät ja saavat hienoja kokemuksia jalkapallon parissa. Nämä tavoitteet tukevat toinen toistaan. Talvitoiminnassa käytetään Nimenhuuto kalenteripalvelua, jossa toiminnan kaikki tapahtumat näkyvillä. Saat 28.9. mennessä tunnukset ja ohjeet rekisteröityä. Perheiltä odotetaan sitoutumista ilmoittaa jokaisen harjoituksen kohdalla tulonsa/poissaolonsa harjoituksista. Tarkka tieto osallistujista helpottaa harjoittelun suunnittelua ja organisoimista huomattavasti.
HUOMIO!
Talviharjoituskaudella voi tulla jonkin verran järjestäjästä riippumattomia, esimerkiksi sään takia tapahtuneita peruutuksia, jotka eivät automaattisesti aiheuta järjestäjälle korvaus- tai hyvitysvelvollisuutta. Järjestäjä lupaa toiminnan sisältävän vähintään 25 toteutunutta harjoitus- tai pelitapahtumaa.
Toimintamaksu 295€ ja sisältää
• Traning top ilman nimipainatusta
• Vakuutus (astuu voimaan kun toimintamaksu maksettu)
• Harjoitus- ja turnaus/peliolosuhteiden käyttökorvaukset
• Toimintaan kuuluvat peli- ja turnaustapahtumat
• Vastuuvalmentajien palvelut (esim. kauden suunnittelu, läpivienti ja arviointi)
• Valmennuspäälliköiden sekä muun valmennusjohdon palvelut (esim. valmennussuunnitelman seuranta, valmennus, koulutus)
• Toimiston henkilökunnan palvelut.
• Yleiset koulutus- ja tiedotustilaisuudet
• Pelaajien jäsenmaksut ja jäsenedut (uutena toimintaan tuleville)
Yhdistyslaki vaatii, että seura pitää jäsenistään luetteloa. Jokaisen pelaajan tiedot tallennetaan seuramme jäsen/toimintamaksurekisteriin (tietosuojaseloste) ja viestintävälineelle(mobiilijäsenkortti Ilves app). Rekisterin tarkoituksena on jäsenluettelonylläpito sekä jäsen- ja toimintamaksujen seuranta. Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus on tehostaa seuran junioritoiminnan viestintää ja tiedonhallintaa niin, että se tukee laadukasta toimintaa. EU:n tietosuoja-asetus (GDPR) astui voimaan 25.5.2018. Asetus edellyttää että seuran on saatava suostumus jokaisen henkilön tietojen käsittelyyn. Lomakkeen alareunassa olevalla valinnalla pyydämme rekisteröitymisen yhteydessä suostumuksen henkilötietojen käsittelyyn sekä suostumuksen seuran lähettämien sähköpostien, tiedotus- ja markkinointiviestien vastaanottamiseen (esimerkiksi seuran kuukausikirje).