19.12.2016

Turnausvoitto Legirus Respect Cupista

EPS P04 Akatemia osallistui 17.-18.12.2016 FC Legirus Interin isännöimään Legirus Respect Cupiin. Turnaukseen oli kutsuttu 8 joukkuetta eri puolelta Suomea. Turnaus oli kauden 2017 joukkueen ensimmäinen turnaus ja samalla myös joukkueen ensimmäinen 11v11 turnaus.

Lauantaina pelattiin kahdessa neljän joukkueen lohkossa alkusarjat, joiden perusteella molempien lohkojen kaksi parasta pelasivat sunnuntaina sijoista 1-4 ja kaksi viimeistä sijoista 5-8. Alkulohkon ensimmäisessä pelissä vastaan asettui VJS. Peli oli selkeästi hallussamme, mutta maalinteko osoittautui aamulla vaikeaksi ja tulokseksi jäi 0-0. Toisessa pelissä PKKU kaatui lukemin 2-0. Lauantain viimeinen peli SJK:ta vastaan oli selvästi aiempia fyysisempi ja kovempi tempoinen. Tasaisen väännön jälkeen tästäkin 0-0 tasapeli. Tappioton alkulohko ilman ainoatakaan päästettyä maalia tiesi lohkon toista sijaa ja pääsyä sunnuntain mitalipeleihin.

Sunnuntain välierävastustajaksi tuli toisen lohkon ykköseksi sijoittunut isäntäjoukkue FC Legirus Inter. Heti pelin alussa menimme 1-0 johtoon. Tämän jälkeen ote siirtyi pikku hiljaa vastustajalle, mutta puolustus ja maalivahdit pelasivat edelleen erinomaisesti, eikä kuparinen rikkoutunut vieläkään omassa päädyssämme. EPS finaaliin siis 1-0 voitolla. Toisessa välierässä SJK oli voittanut FC KTP:n, joten finaalissa kohtasimme uudestaan alkulohkomme voittajan SJK:n.

Finaali oli lauantain SJK-pelin tapaan kovatempoinen ja hyvää jalkapalloa. Prässäsimme ylhäältä ja muutenkin tulimme tilanteisiin vastustajaa kovempaa, jolloin kaksinkamppailujen voitot ja pelin hallinta alkoivat kääntyä meille. Puoliajalle mentiin EPSin 1-0 johdossa. Toisella puoliajalla pelinkuva säilyi ennallaan ja 2-0 maalin myötä voitto alkoi jo häämöttää. Pelin viimeisillä sekunneilla vastustajan aivan rangaistusalueen rajalta upottama vapaapotku katkaisi kuitenkin 5 peliä kestäneen oman maalin puhtaan sarjan. 2-1 voitolla ja vahvalla pelillä hieno turnausvoitto EPSin punapaidoille!!!

Turnauksen lopulliset sijoitukset:

  1. EPS
  2. SJK
  3. FC Legirus Inter
  4. FC KTP
  5. KuPS
  6. MasKi
  7. VJS
  8. PKKU